maanantai 4. toukokuuta 2015

Täällä taas! ...vai kenties edelleen?

Niin se aika vain heittelee itseään eteenpäin sellaisella tahdilla, ettei perässä meinaa pysyä! Mennään suoraan asiaan: päätin testata 5:2-dieettiä ja samalla raportoida meiningeistä täällä bloginkin puolella - miltäs kuulostais? :) 

Paino on nyt alkuvuoden keikkunut 85:n kilon molemmin puolin, eli aivan alkuperäisen lähtökohdan merkittävä ylipaino -lukemiin ei sentään vielä olla ajauduttu. Herkut ovat pääasiassa pysyneet viikonlopuissa ja arkiruoka on ollut ihan peruskamaa. Suurinta pahettani, eli sipsejäkin olen onnistunut syömään itselleni asettaman rajan mukaisesti, eli maksimissaan yhden 200 gramman pussillisen viikossa. 

Eli, syöminen on suht fiksuissa rajoissa nykyään, eikä paino ole päässyt hilautumaan takaisin lähtölukemiin, mikä on hyvä. Jatkuva kaloreiden laskeminen ei kiinnosta tällä hetkellä ei pätkääkään, mutta jonkin verran vielä turpeista oloa olisi ihana karistella pois kesää kohti mentäessä. 5:2-dieetissä syödään kahtena päivänä viikossa niukasti ja muina viitenä päivänä normaalisti. Olen kuullut ja lukenut dieetistä paljon hyvää, joten päätin antaa sille mahdollisuuden olon virkistäjänä ja keventäjänä, vaikken mikään dieettiajattelija ole koskaan halunnut ollakaan. Silti jonkinlainen paastoaminen on houkuttanut jo pitkään, koska uskon sen elimistöä virkistäviin vaikutuksiin. Mukavuudenhaluisuuttani hivelee taasen se, että suurimmaksi osaksi viikkoa saa syödä ihan normaaliin malliin perusterveellisesti kuten tähänkin asti, sen enempiä kaloreita laskematta. :) Koska teen nykyään fyysisesti rasittavaa työtä, missä olen koko ajan jaloillani ja liikkeessä kulutuksen ollen sen mukaista, asetin ns. paastopäivien kalorirajaksi n. 600 kcal.

Ensimmäisen paastopäivän ruoat:

Aamulla: Kahvia, leipäviipale, keitetty kananmuna

Päivällä: Kahvia, banaani, vihreää teetä, porkkanaa

Päivälliseksi: Pieni eines-pinaattikeitto, keitetty kananmuna

Ja illalla annan itselleni luvan vielä narskuttaa vähän porkkanaa ja juoda vihreää teetä. Paljon vettä on tullut ja tulee juotua myös.

Olo on ainakin tällä hetkellä ihan tosi jees! Vähän nälkäinen tietty, muttei mitenkään häiritsevän heikko kuitenkaan. Ennemminkin kevyt.

Millaisia ajatuksia viiskakkonen siellä ruudun toisella puolen herättää? Onko jotain vinkkejä tai ajatuksia ylipäätään? Ja hei, mitä teille kuuluu?? :)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Elämää ja elämäntaparemppaa

Karkasin jo tänään vaa'alle ja huomasin, että paino on laskenut siitä uudenvuodenjälkeiskamaluudesta jo kaksi kiloa, onneksi. Vaikken vuodenvaihteessa sormia napauttamalla saanutkaan ruokavaliota täysin terveelliseksi ja miinuskaloriseksi, kuten vuosi sitten paljon helpommin kävi. Kärsin motivaatiopulasta, mistäs muustakaan. Eilenkin intialainen lounasbuffa vei mennessään, eikä painonpudotus käynyt pienessä mielessäkään. Onneksi olen oppinut syömään noissa buffeteissa siten, ettei sieltä tarvitse poistua ähkystä kipeänä... jotain positiivista siis. Ja tarvitseeko kertoa, että oli aika hyvää? ;)

Elämäni on tällä hetkellä pienoisessa myllerryksessä, koska minulla on alanvaihdos ja kova työnhaku, sekä ihan pian kouluunhaku meneillään. Tällä hetkellä suurin energiani ja motivaationi kohdistuu siis noihin ja silloin siitä motivaatiosta ja innosta on vaikea lohkaista osaa myös tänne elämäntaparempan puolelle, jälkimmäisenä mainittu blogeineen jää ikään kuin unohduksiin kun huomio on niin vahvasti toisaalla. Toki ollaan sovittu miehen kanssa muutamia juttuja syömistottumuksiimme liittyen ja yritetään terveellistää meininkiä kaiken muun ohessa. Liikkumisenkaan laiminlyömiseen ei työnhaku ja mahdollisesti sitten uudessa työpaikassa aloittaminen mielestäni ole pätevä syy. Mutta tämä blogi. Yksityiskohtaiset ruokapäiväkirjat valokuvineen ja kalorilaskelmineen, reseptien kehittely ja muut ne jutut, joista tämä blogi paljolti viime keväänä koostui, jäävät nyt tässä elämäntilanteessa auttamattomasti vähemmälle, aim sori! 

Mutta. Aion silti päivittää tätä, vaikka nyt sitten hieman vähäeleisemmin. Tarvitsen jonkun paikan jonne purkaa olojani ja jolle olen ikään kuin tilivelvollinen, edes vähän päivittelemään sitä, että miten terveellistä elämää olen viettänyt, ettei homma täysin unohtuisi, vaan eläisi vähintäänkin muun elämän taka-alalla koko ajan. Myös toisten blogien lukeminen ja matkan seuraaminen on mielestäni ihanaa ja saan siitä niin paljon, etten sitä halua lopettaa. Olen siis tosi iloinen, että päätin tehdä paluun tänne blogimaailmaan. Ja aivan varma myös siitä, että myös ruokapäiväkirjojen, reseptien ja muiden sellaisten aika koittaa vielä, viimeistään silloin, kun kaikki työ- ja opiskelurintamalla alkaa tasoittua. :)

Noin, olen varoittanut, ettei yksityiskohtaisia ruokapäiväkirjoja välttämättä ole lähitulevaisuudessa luvassa, mutta aivan varmasti kuvaan ja pohdin syömisiäni siellä sun täällä, täysin kuvattomaksi en aio tätä blogia päästää. Mennään nyt vaan vähän elämäntilanteen ehdoin jonkun aikaa!

Mukavaa loppiaista ja viikon jatkoa kaikille!

perjantai 2. tammikuuta 2015

"Pientä" turvotusta

Aarrh nyt kyllä hävettää tunnustaa tämä, mutta rehellisyyden nimissä pakkohan se on! Nousin tänään aamulla vaa'alle ja sain huomata, että olen joulun aikaan onnistunut turvottamaan itseäni yhteensä viisi kiloa, painon ollessa tällä hetkellä siis 88 kiloa. Toisaalta, hyvin todennäköisesti ainakin kolme kiloa tuosta tuli jo yksinään uuden vuoden aaton syömisistä ja juomisista ja uuden vuoden päivän syömisistä :D Pelkkä rasvainen pitsa sokerilimun kerahan ei toki allekirjoittaneelle krapulamätöksi riittänyt, vaan illalla piti vielä saada hampurilaisateria. Että näin. Olo oli tänään aamulla aivan kamala (varsin hyvin elämäntaparemppaan potkiva tosin!), mutta pikkuhiljaa päivän mittaan on helpottanut. Heitin onneksi kunnon 40 minuutin kävelylenkin heti aamusta ja iltapäivälläkin vielä. Päivän syömisinä ovat tähän mennessä olleet kolmioleipä ja banaani aamulla, lounaaksi riisiä, tonnikalaa ja minimäärä mozzarellaa, kahvin kanssa pari palaa omenapiirakkaa(...häpeä!) ja päivälliseksi omatekoista chili con carnea ranskankermanokareella. Ei todellakaan mikään täydellinen setti, mutta parempaan päin ehdottomasti.

Joka tapauksessa, tästä sitä lähdetään pikkuhiljaa taas matkaan! Mitään kilotavoitteita en aio luetella, koska ne eivät minulla toimi, ehkä luotan ennemmin siihen oman olon kuulosteluun ja roskaruoan korvaamiseen kotitekoisella ja kevyemmällä, sehän se toimi tasan vuosikin sitten. Ja se liikunta, toivottavasti siihen kipinä löytyy jälleen! Vuosihoroskooppini lupasi, että tänä vuonna täsmällisten tavoitteiden sijaan on parempi ajautua enemmän virran vietäväksi, joten testataas sitä ja katsotaan mihin päädytään ;)

Isot tsempit elämäntaparemontointiin kaikille!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Lupauksen aika

Hui. Täällä ollaan taas. Oliskohan aika summata mennyttä vuotta?

3.1.2014 painoin 93 kiloa. Tuota lukemaa edeltävää joulua vietin jopa 95 kilon elopainossa. Paino oli salakavalasti karannut merkittävän ylipainon puolelle ja olo oli sanalla sanoen kamala. Vuosien 2013-2014 vaihteessa tein lupauksen pitää itsestäni parempaa huolta. Aloin kiinnittämään huomiota syömisiini ja liikkumaan säännöllisesti, tuloksiakin sain aikaan. Liki puoli vuotta tsemppasin ja elämäntaparemppasin. Viimeisin ns. virallinen punnitus on merkitty täällä blogissa päivämäärälle 20.6. ja tuolloin painoin 82,5 kiloa. Yli kymmenen kiloa olin siis saanut pudotettua puolen vuoden aikana. 

Tänä vuonna lähdin viettämään joulua n. 83-kiloisena, eli miltei 12 kiloa kevyempänä kuin tasan vuosi sitten. Aivan varmasti olen saanut joulun aikana kerrytettyä turvotuksia tuohon, täytyy 2.1. järjestää perjantain kunniaksi vuoden eka virallinen punnitus ;) Joka tapauksessa, vuoden 2014 alkupuoliskolla paino tippui ja loppupuolella pysyi suurinpiirtein samassa heittelemättä liian suuresti suuntaan tai toiseen. Aika hyvä painonhallintavuosi siis takana! Voin olla itseeni ihan tyytyväinen, vai mitä?

On kuitenkin pakko tunnustaa, etteivät elintavat ole viime kuukausina loistaneet terveellisyydellään. Syöty on vähän sitä sun tätä ja hikiliikuntaa on tullut harrastettua aivan liian vähän, eikä olo ole niin hyvä kuin mitä se voisi olla. Maaginen vuodenvaihde häämöttää jälleen, pystyisinköhän tekemään samansuuntaisen lupauksen kuin vuosi sitten..? Ryhtiliike tekisi nimittäin hyvää!

Toivon sydämeni pohjasta, että siellä on muitakin ottamassa itseään niskasta kiinni uuden vuoden kunniaksi :) Voidaan tsempata toisiamme taas hyviin tuloksiin. Ja ennen kaikkea voimaan hyvin ja kohtelemaan kehojamme niiden ansaitsemalla tavalla, eikös vaan. Jos itsekin pääsisin pelkästä painonhallinnasta vihdoinkin siihen pysyvään terveellisyyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Palataan siis perjantaina kilojen kera! Sitä ennen toivon mahtavaa uutta vuotta kaikille :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Paluu kesälaitumilta

Tulin vain pikaisesti kertomaan, että olemassa ollaan edelleen :) Paino tänään aamulla: 83,9 kg. Sehän tarkoittaa sitä, etten ole lihonut kuin reilun kilon sitten touko-kesäkuun vaihteen. Ja mitä se kilo nyt sit on, läskiä vai nestettä, onko tuolla nyt niin väliä - tärkeintä on, ettei koko alkuvuoden projektia ole tullut heitettyä romukoppaan. Tästä olen enemmän kuin iloinen!

Kuten uumoilinkin, en kesän aikana ole juossut viikottain vaa'alla tai kytännyt syömisiäni. Liikkuminenkin on ollut vähän sitä sun tätä, siis ei mitään säännöllistä tai raskasta liikuntaa. Välillä on toki ollut aikoja, että olo on ollut tosi turvonnut, koska on tullut elettyä hetkellisesti ehkä turhan epäterveellisesti, mutta olen herännyt heti, oikaissut meininkiä terveellisemmäksi ja karistanut turvotukset asap. Sanotaanko siis, ettei elämäntaparemppaprojekti ole ollut koko ajan päällimmäisenä mielessä, mutta jossain korvan takana tallessa kuitenkin.

En vielä tiedä, haluanko palatakaan ruokapäiväkirjan tai Heiaheian pitämiseen, tällä hetkellä kun elämässä on paljon muutakin meneillään. Blogia haluan pitää pystyssä, mutta veikkaanpa, että päivitystahti tulee olemaan hieman aikaista hitaampi jatkossa. Ryhmäliikuntajäsenyyden olen jo tulevaksi lukuvuodeksi hankkinut ja tänään oli tarkoitus startata liikuntasyksy, mutta olen vähän flunssassa, joten se taitaa vielä jäädä...

Mutta! Niitä tavoitteita tulevaisuudelle. Voida hyvin. Liikkua säännöllisesti. Syödä vain sellaista, mistä tulee myös henkisesti hyvä fiilis. Painon suhteen? Mites se 70-luku? Tavallaan on hyvä tässä nykyisessäkin, mutta oishan se kiva jälleen kokea, että miltä se seiska-alkuinen paino taas tuntuikaan... :) Normaalipainosta puhumattakaan! Pidetään tärkeysjärjestys kuitenkin sellaisena, että nuo ensimmäisinä mainitut ensimmäisinä!


Mites teidän syksy on lähtenyt käyntiin? Vieläkö siellä on joku linjoilla? :)

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesämielellä

Tein päätöksen olla stressaamatta ruoista ja liikunnoista nyt kesällä. Totesin, että niin kauan kun olen lomalainen ja pakolliset rutiinit päivästä puuttuvat, on mulle liki mahdotonta noudattaa mitään tiettyä ruokavaliota tai aikatauluttaa syömisiä sen tarkemmin. Sen sijaan aionkin nauttia elämästä ja kesästä! Syödä niin kuin tähänkin asti, eli pääasiassa terveellisesti ja herkutella toisinaan. Käveleksiä, pyöräillä, uida, hyötyliikkua, silloin kun siltä tuntuu. Lötkötellä puistossa ja mussuttaa mansikoita.

Paino pyörii siinä 83:n kieppeillä, olen siis onnistunut olemaan lihomatta ja se se onkin huippua ja tällä hetkellä olenkin tilanteeseen erittäin tyytyväinen :) Kunhan koulu ensi kuussa jatkuu ja arkeen paluu koittaa, katsellaan painonpudotusprojektia uudelleen. Silloin tämä blogikin varmasti virkoaa jälleen, samoin Heiaheian päivittely. Nähdäänkö siis syksymmällä, ettehän hylkää mua ennen sitä? :)

Muistetaanhan kaikki nauttia, kesä on vain kerran vuodessa ja niiin lyhyt meillä Suomessa! Toivon aimoannoksen aurinkoa teidän kaikkien päiviin!



torstai 3. heinäkuuta 2014

Tulisiko se motivaatiokärpänen ja puraisisi?



Heipä hei! Hieman on hiljaiseksi päässyt meininki täällä blogin puolella. Olen kuvannut syömisiä viimeaikoina todella laiskasti, mutta yllä muutama esimerkki lähiaikojen ruuista. Jokaisessa annoksessa on varmastikin jotakin, mikä hc-laihduttajan silmään pistää, mutta olkoot! Tuollaisia herkkuja minä nyt joka tapauksessa olen viimeaikoina napaani vedellyt :) Hapankorput ehkä olivat virhe, mun mahani ei meinaa sietää ruista enää ollenkaan byhyy :( Mutta pakkohan sitä on näköjään välillä herkutella ja kärsiä sitten ne seuraukset...

Motivaatio painonpudotukseen on loistanut poissaolollaan ja paljon houkuttelevampaa on ollut pitää silloin tällöin hauskaa baarissa ja tanssilattialla, käydä  keskiyöllä burgerilla kaverin kanssa ja syödä vaikkapa pehmis sinä viikon ainoana edes osittain aurinkoisena päivänä, kun on edes hetken tarennut istua ulkosalla... Kaikki tämä perusterveellisen kotiruoan ohella, toki. Olen työttömänä kesän, mikä tarkoittaa sitä, ettei mulla ole tarkkoja rutiineja päivissä. Mikä taasen tarkoittaa sitä, että nukun miten sattuu, pitkälle päiväänkin. Ja kuinka tämä kaikki taas vaikuttaa päivän ateriarytmiin... ehkä arvaattekin sen jo. Vaikka olen ottanut rennosti juhannuksesta eteenpäin, niin nyt tuntuisi siltä, että voisi vähän taas ruveta orientoitumaan terveellisempään ruokavalioon. Mulla on kuun puolivälissä tiedossa vähän reissuilua ja silloin aion tottakai höllentää menoa, mutta jos sinne asti onnistuisi pysymään ruodussa. Haluan tehdä fiksuja päätöksiä ja elää ilman turvotusta! Arki - vaikkakin työtön sellainen - kevyttä ja pääasiassa kotona tehtyä ja viikonloppuna karkkipäivä. Ei voi olla niin vaikeaa??