maanantai 6. tammikuuta 2014

Resepti: Kevyempi juustolevite

Hei lupailin laittaa ohjetta hyväksihavaitsemalleni ja maailman yksinkertaisimmalle juustolevitteelle, sepä tulisikin nyt sitten tässä! Tälleen vielä joululomalaisena on ihanaa, kun on kunnolla aikaa näprätä ruokien ja blogien kanssa, siis aika täydellinen starttiajankohta kunnollisten syömätottumusten opetteluun... :)

Ainekset:

200 g (kevyt)tuorejuustoa
200 g rasvatonta/vähärasvaista raejuustoa




Tee näin:

Valuta raejuusto hyvin. Itseltäni tämä onnistuu siten, että mittaan raejuuston lävikköön ja ravistelen lävikköä hetken voimakkaasti lavuaarin yllä niin että enimmät nesteet valuvat pois. Laita raejuusto kulhoon, lisää tuorejuusto ja sekoita sauvasekoittimella tahnaksi. Valmista!




Tykkään itse tehdä tuunattuja versioita tästä. Viimeksi käytin maustamatonta tuorejuustoa ja makua tuomaan lisäsin sekaan pari teelusikallista pestoa. Myös aurinkokuivattu tomaatti -versiota oon tehnyt tästä. Lisää maustamattoman tuorejuuston sekaan 3 aurinkokuivattua tomaattia. Ja toki mitä vain mausteita voi makunsa mukaan heitellä sekaan! Tällä kertaa otin kokeiluun paprikan- ja sipulinmakuisen kevyttuorejuuston. Toimii!

4 kommenttia:

  1. Ihana idea! Vihaan raejuuston kikkaremaista koostumusta.
    Tämä menee heti testaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan tätä levitettä kyllä, on oikeasti hyvää! Aurinkokuivattu tomaatti ehkä oma lemppari.. :)

      Poista
  2. Tervehdys! Sinullahan on täällä kivan kuuloisia reseptejä, ja muutenkin vaikuttaa mukavalta, jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, hirmu kiva kuulla! Oma blogisikin on ihana. Tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista